syitä miksi syksy on paras vuodenaika


Kirjoittaminen on jotenkin tuntunut viimeiset pari kuukautta todella raskaalta. Kaiketi se johtuu vain liiallisesta itseni työllistämisestä. En vain yksinkertaisesti vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa yhtikäs mitään - paitsi päiväkirjaani, joka on oikeastaan ollut yllättävän rauhoittavaa. En ole tehnyt päiväkirjamerkintöjä kunnolla vuosiin! Vihaan kuitenkin yli kaiken tällaisia potauksia joissa voivotellaan kuinka on "ollut kiire" tai "ei ole ollut inspiraatiota kirjoittaa", joten jätän voivottelun lyhyeen. 

Olen odotellut syksyä suurella innolla, sillä kuten viime vuotisesta itsensä pienestä etsiskelystä ymmärsin syksy on lempivuodenaikani. Olin hyvin innoissani ensimmäisistä sadepäivistä, mitkä elokuussa alkoivat. Oli hyvin vaikea pidätellä itseäni ottamasta syys vaatetuksia esille, mutta lämpötila ei vielä silloin kyllä antanut periksi, mutta nyt asia on toisin. Mutta lämpimien villapaitojen esille tuominen ei ole ainoa asia mitä rakastan syksyssä näinpä ajattelin jakaa miksi itse olen todella innostunut syksystä ja samalla yrittän nostattaa teidän mieltä, jotka näihin aikoihin meinaatte vaipua melankolian syleilyyn.

Asioita mitkä saavat minut innostumaan syksystä;

mukavat housut // ei pelkästään verkkarit tai lämpöiset legginsit, vaan ne ruutupöksyt joita äiti ostaa joululahjaksi joka vuosi. Niitä ei osaa arvostaa ennen kuin pitkän ja helteisen kesän jälkeen aamut alkavat viilenemään ja huomaat jalkojen alkavan palelemaan. Eikä pelkkä viltti auta lämmittämään.

dark academia style // alku vuodesta kerroinkin päässeeni kunnolla miettimään tyyliäni noina muutamina kuukausina joina olin sinkkuna ja viime syksynä olin sen sitten löytänyt. Näin syksyllä pääsen kunnolla syleilemään tuota tyyliä kun päivät ovat muuttuneet hiukan viileimmiksi.

syksyinen sisustus // mikään ei voita lämpimiä sävyjä. Lempiväreiksini ovat muodustuneet kaikki ruskan värit, lämpöisen keltainen, kullan hohtoinen oranssi ja liekin punainen. Ruskea näyttää jopa ihanalta sävyltä kun siihen sekoittaa pisaran punaista. Mikään ei voita kynttilöillä valaistua kotia, pörröisiä vilttejä ja tyynyjä joissa lukee "Hello Autumn".

rakastan syysruokia // itse nautin todella paljon keitoista, etenkin kasvissose- ja kurpitsakeitto. Mikä myös olisi syksyisempää ruokaa kuin paisti!? 

piirakoiden teko // mikään ei voita myöskään omena- ja mustikkapiirakkaa. Syksyisin on ihana pistää omenaa ruokiin, sillä se on silloin kausituote. Muutenkin kun selailee vanhoja reseptikirjoja huomaa, että omena on ollut suuressa roolissa suomalaisten ruuissa silloin aikoinaan, mutta niihin olikin helppo päästä käsiksi kun jokaisen kotipihalta löytyi omenapuu.

kurpitsalla maustettua // sama mitä tulee omenaan kurpitsa on myös sellainen joka on "in" syksyisin ja jos tykkää kurpitsasta se on vain plussaa. Se on kausi tuote, joten en ihmettele, että sitä laitetaan omenan tavoin moneen asiaan. Olen itse kokeillut kurpitsaa muffineissa sekä keitossa ja tänä vuonna olisi kiva testata sitä jossain muussakin. Kurpitsaa on oikeastaan todella kiva testailla erilaisissa jutuissa.

ulkona on kaunista // nyt vielä kun päivät ovat aurinkoisia ja taivas pilvetön on ihana tehdä pieni kävelyretki ruskan täyttämässä metsässä.

nuotion äärellä istuminen // talvella nuotion ääressä istuminen on kauheaa tuskaa kun meinaa jäätyä koko ajan, mutta syksyllä se on hiukan mukavampaa. Lämpöisen tulen ääressä istuminen on ihanaa ja samalla voi nauttia pienestä purtavasta, makkaroista (tehdä vaikka hodareita) ja vaahtokarkeista.

halloween elokuvien katselu keijuvalojen loisteessa // tai jopa kynttilän valossa. Meillä on televisiosta pyörineet jo sellaiset klassikot kuin Nightmare before Christmas, Hoccus Poccus, Beetlejuice ja Sweeney Todd.

lämpöiset juomat // kaakao, kahvi, tee... Kuka ei rakastaisi kupillista lämpöistä juomaa, viltti harteilla ja hyvä kirja käsissä. Meillä ei ihan vielä espressokonetta ole, mutta olen silti pikkuisen testaillut erikoiskahvien tekemistä kuten caramel lattea. Lähipäivinä ajattelin myös testata itse Pumpkin Spiced lattea.

viileämmät päivät // en nauti kylmästä ollenkaan, mutta todella kuuman kesän jälkeen hiukan viileämmät aamut tuntuvat todella virkistäviltä. Syksy on kuin se välimaasto kesän ja talven välillä kun päivät ovat vielä lämpimiä, mutta sen verran viileitä että kevyt takki on hyvä olla päällä.

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset