"Mikä sinusta tulee isona?"

Kysymys, mikä esitetään todella usein nuorena; "Mikä sinusta tulee isona?" on sellainen, joka jossain vaiheessa katoaa mielestä. Ei välttämättä kaikilta, mutta itselleni kävi näin. Samoin kävi "mihin haet opiskelemaan?" pohdiskelun kanssa. Nuo kaksi eivät ole koskaan tuntuneet niinkään ajankohtaisilta, sillä olen aina ajatellut minulla olevan aikaa miettiä, mitä tahdon elämässäni tehdä. Mikä tahdon niin sanotusti olla kun kasvan aikuiseksi. Muistan kuinka yläasteella minulla oli pieniä paineita siitä, mutta lopulta kohautin vain olkiani. Olihan minulla vielä lukio aikaa pohtia mitä tahtoisin tehdä elämässäni ja pieni ajatuskin asiasta mielessäni oli.

Elämä suistui kuitenkin pikkuisen raiteilta hetkeksi. Ajatus mitä tahtoisin tehdä katosi kokonaan mielestäni. Silloinen seurustelukumppanini sai istutettua sellaisen ajatuksen päähäni, että työn teko ei ole pakollista ja aivan hyvin pystyt elämäsi elämään kelan tuilla. Hän siis periaatteessa yritti työntää minulle omaa ajatusmaailmaansa siitä, että työn teko on aivan turhaa. Kun katson taaksepäin niskavillani nousevat pystyyn tästä ajatuksesta, sillä työnteko on tuonut minulle viimeiset puolitoista vuotta sita onnistumisen tunnetta, joka saa minut haluamaan tekemään asioita. Minua myös inhottaa se, että omien unelmiani tavoittelu oli kuulemma turhaa. Nyt onneksi kaikki tuo on vain muisto.

Viime keväänä olin hyvin innoissani hakemassa kouluhin, mutta uuden työn aloitettuani halusin myös keskittyä työntekoon, joten hain vain yhteen paikkaan. En päässyt tietenkään sisäään, mutta se ei minua haitannut, sillä minulla oli varasuunnitelma. Kävin syksyllä korottamassa ylppäreissä numeroitani ja sainkin korotettua englantia ja äidinkieltä, joiden kokeisiin osallistuin. Haluni opiskella vain kasvoi ylppäreihin osallistumisen myötä, mutta samaan aikaan minulle syntyi pieniä epäilyksiä siitä, mitä haluisin oikeasti tehdä elämässäni. Saatoin myös ehkä tottua tähän työarkeen mikä minulla tällä hetkellä on ja siihen että taloudellinen tilanteeni on tasapainossa. Aloin siis pohtimaan, olisiko järkevää lähteä opiskelemaan, sillä itselläni oli kuitenkin opiskeluajoilta taloudellisen tilanteen kannalta hiukan huonoja muistoja.

Kun aloitin nykyisen työni, vaihdoin kamaapajasta alepan kassalle, sain muutamalta henkilöltä kysymyksen; "No onko tämä nyt sitten sitä mitä tahdot tehdä elämälläsi?" Hämmästyin kuinka paljon kampaajan työ oli muutaman silmissä arvokkaampaa kuin myyjän. Ihan kuin olisin joutunut pohjasakkiin vaihdettuani asiakaspalveulsta toiseen, vaikka yleinen työhän se on. Joka kolmas ihminen kuitenkin on tai on ollut myyjä aikaisemmin elämässään. Totta puhuakseni se ei ole niin kauhea työ. Siinä on hyvät ja huonot puolensa kuten kaikissa on. Itse näen puolestani vain yhden negatiivisen puolen ja monta kymmentä hyvää.

Nyt kevään aikana olen jälleen sen samaisen kysymyksen äärellä; mitä tahdon elämässäni tehdä. Mikä tahtoisin olla isona ja vastaus on oikeasti hyvinkin helppo; Tahdon opiskella journalismia. Totuus on kuitenkin, että kyseiseen tutkintoon johon olen jo kahdesti hakenut on hyvin vaikea päästä sisään. Niin kuin suurimpaan osaan on. Unelmia kannattaa tavoitella, mutta varasuunnitelma on hyvä olla. Tämä puolitoista vuotta, mitkä olen viettänyt hok-elannolla työskennellen on saanut minut hoksaamaan kuinka hyvä asiakaspalvelija, mutta myyjä myös olen. Enkä nyt tarkoita, että tämä työ saa minut vakuuttuneemmaksi, että tahdon kaupan kassalla työskennellä loppu ikäni. Puhuimme aiheesta oikeastaan työkaverini kanssa eilen. Jos vain voisin, lopettaisin tämän työn heti, mutta olen mieluummin tässä työssä kuin pikaruokalassa tai työtön. Tämä on vain työ, ei uravalinta eikä sitä tarvitse ajatella sellaisena.

Olen alkanut miettimään muita vaihtoehtoja sille jospa en nyt tuonne journalismia opiskelemaan pääsisikään. Liiketalous, markkinointi sattuvat nyt olemaan sellainen aihealue, joka jollain tasolla kiinnostaa. Tulen siis todennäköisesti monen tuhannen muun tavoin hakeutumaan tradenomi koulutukseen. Alalla on monia uramahdollisuuksia ja opiskeluiden aikana aina saa enemmän selkoa siitä, missä itse on hyvä sekä mikä olisi se mielekkäin asia, jonka parissa työskennellä. Haaga Helia on kuitenkin yksi paikka, missä on mahdollista ottaa lisäkursseja opintojen keskellä, jos jostain tietystä aihealueesta kiinnostuu. Ja vaikka minua epäilyttää kauheasti laittaa itseni opiskeluiden syövereihin jälleen kerran eräs ystäväni sanoi hyvin; "Muutaman vuodenhan se vain kestää ja sitten sitä pääsee taas jaloilleen."

Siirrytään hetkeksi sinne haavedein kuplaan. Jos voisin oikeasti tehdä mitä tahansa ilman, että taloudellinen tilanteeni kärsisi niin haluaisin olla vain kotona ja luoda jotain. Maalata, kirjoittaa, hoitaa puutarhaa, tehdä itse kynttilöitä, vaaseja, koruja joita myydä omassa verkkokaupassa. Eikä minkään raha summan perässä vaan koska se ilahduttaisi jotain toista. Voisi herätä aamulla rauhassa, nauttia kahvin omalla pikku terassilla, lukea lehteä ja myöhemmin syödä aamupalaa samalla kun häärää puutarhassa. Ja jos inspiraatio iskee kirjoittaa jotain, kenties maalata ja väkertää pieniä suloisia koruja.