En tiedä teistä muista, jotka blogia ylläpidätte tai olette ylläpitäneet, mutta itse aika ajoin lueskelen vanhoja postauksiani sekä seurailen blogini tilastoja, mitkä aiheet ponnahtelevat esille. Tekstien suosio kuitenkin vaihtelee todella paljon, mutta nyt viimeisten parin kuukauden aikana olen huomannut muutaman tekstin ponnahtavan top 5 joukkoon useampaan otteeseen. Varsinkin silloin kun en julkaise mitään hetkeen. Yksi näistä postauksista on "Syksyisiä treffi-ideoita x15". Lueskelin tuota postausta ja niskakarvani nousivat pystyyn, sillä vaikka kirjoittamani alkulöpinä oli totta se oli myös sellaisen henkilön kirjoittama, joka toivoi suhteelta enemmän. On hiukan hauskaa lukea vanhoja postauksiani liittyen parisuhteeseen, sillä tiedostin millainen terveellisen suhteen kuuluisi olla, mutta yksinkertaisesti en vain osannut ymmärtää oman suhteeni myrkyllisyyttä.
Tuo postaus saa siis minut värähtämään inhosta. Ei sen takia, että se oli huonosti toteutettu. Treffi-ideat ovat oikeasti todella hyviä, mutta postauksen kirjoittamishetkellä toivoin jotain muuta ja sen sijaan että olisin ymmärtänyt ettei mikään muutu yritin korjata asioita. Onneksi otin opikseni ja lähdin seuraavasta suhteesta äkkiä karkuun. Tuon toiveen pohjalta kirjoittamani teksti jäi siis sellaiseksi. Naiiviksi toiveeksi. Vaikka minulla oli ideoita ja exälläni oli lupauksensa, että tällä kertaa toteuttaisimme edes yhden noista asioista siksi se vain jäi; lupaukseksi. Minua inhottaa, että olin niin innoissani keksimässä asioita joita tehdä yhdessä, että kirjoitin postauksen joka vangitsi hyvien ideoiden lisäksi sinisilmäisyyteni.
Voisin soimata itseäni miljoonan lauseen verran menneisyydestäni, mutta se ei tekisi ollenkaan hyvää. Haluan yrittää olla positiivinen, ajatella että opin jotain ja nähdä nykyisen suhteeni parempien ruusunpunaisten lasien läpi. Totta puhuakseni nämä lasit ovat paljon puhtaammat, sillä nämä treffi-ideat mitä olen tähän postaukseen listannut eivät ole pelkästään toiveitani, mitä voisimme tehdä vaan olemme tehneet suurimman osan näistä ja osa on jopa R:n ehdotuksia.
Tämän postauksen oli tarkoitus olla "keväisiä treffi-ideoita", mutta tämän kokoamisessa meni kauemmin kuin kuvittelin. Olen viettänt hyvin paljon aikaa töissä ja tässä kuussa työtunteja tuleekin tehtyä yli 160 tuntia, mikä kyllä alkaa tuntumaan jo kehossa. Ensi viikon perjantai on viimeinen työpäiväni ja sitten pääsenkin kokonaisen kuukauden mittaiselle lomalle! Kuulostaa ihanalle ja tulee tarpeeseenkin. Siispä pienen viivästymisen vuoksi nämä ovat nyt sitten kesäisiä treffi-ideoita.
- Töiden jälkeen kävelylle - tätä olemme tehneet hyvinkin monesti. Silloin kun molemmat pääsemme suht samoihin aikoihin töistä ja jopa silloin kun vain toisella on ollut työpäivä. Tämä ei pelkästään ole kivaa tekemistä, vaan samalla myös hyväksi molemmille.
- Käykää poimimassa mansikoita - tai mustikoita. Mitä itse tahdotte. Marjojen poimimen on hauskaa ja on myös hauska nähdä, mitä sitä keksiikään ämpärillisestä mustikoita. Mitä tahansa voi oikeastaan käydä poimimassa; omenoita, mustaherukoita, karviaisia...
- Picnic - mikään ei ole ihanampaa kuin mennä picnicille. Joko lähimmälle nurmikentälle tai vaikka kunnon retki Suomenlinnaan. Teimme muuten retken Suomenlinnaan muutama viikko takaperin, mikä oli ensimmäinen kerta R:lle.
- Kevätsiivous yhteistuumin - varsinkin jos asuu saman katon alla siivoamisesta voi luoda hauskaakin aktiviteettia. Laittakaa lempisoittolistanne soimaan, tanssikaa samalla kun putsaatte pölyjä, pesette ikkunoita, järjestätte vaatekaapin jne.
- Vierailkaa kukkaniityillä - yksi joka vuotinen paikka itselleni vierailla on ainakin Roihuvuoren kirskikkankukkapuisto. Joka vuosi olen päässyt vierailemaan siellä juuri kukkien viimeisinä kukkimispäivinä, mitkä eivät ole niitä parhaimpia, mutta tänä vuonna onnea oli hiukan enemmän! Yhdistimme tähän kukkien ihailuun picnicin.
- Istuttakaa jotain - me rakastetaan tehdä kaikkea sellaista, missä pääsemme tekemään jotain yhdessä. Ja tekemisellä tarkoitan oikeasti tekemistä, missä molemmat käyttävät niin käsiään kuin päätään. Tämän vuoksi jonkin asian istuttaminen on hyvä idea. Tästä voi oikeasti saada jopa enemmän kuin yhden päivän treffit aikaiseksi; vierailkaa jossain puutarhaliikkeessä ja valitkaa yhdessä mitä lähtisitte istuttamaan. Sitten on vielä kasvin istuttaminen ja tietysti siitä huolehtiminen ja pääsy nauttimaan siitä mitä ikinä olettekaan kasvattaneet. Se voi olla yrtti, kukka tai vaikka pikkuinen puu.
- Vuokratkaa soutuvene - tai vaikka melomiseen tarkoitetut välineet tai polkuvene! Mikään ei ole söpömpää kuin päästä treffeillä soutamaan. Töölönlahdella on ainakin mahdollisuus päästä soutamaan.
- Alfresco dining - kevät ja kesä ovat parasta aikaa syödä ulkona. Aamupala, lounas, päivällinen tai vaikka ulkoilmadrinkit, siinä on jo treffi-idea. Tämä on täydellinen tapa muuttaa jokin niinkin tavallinen asia hiukan kiinnostavammaksi. Tällainen idea on siitä ihana, että näinkin normaali asia tuntuu erikoisemmalta ja silloin on jopa helppoa ja kivaa olla toisen kanssa. Sillä ei ole oikeastaan väliä mitä syöt tai olisiko se vain kuppi kahvia, ravintolasta, kahvilasta tai omasta jääkaapista. Ottakaa se ulos!
- Viikonloppuloma - joskus sitä haluaa päästä muualle ja usein sitä tarvitseekin päästä kotikaupungista pois jotta pystyy jälleen normaalissa arjessa hengittämään. Ottakaa viikonloppuloma jostain toisesta kaupungista ja viettäkää päivä tai kaksi kierrellen ja tutustuen hiukan vieraampaan ympäristöön. Mikään ei myöskään ole ihanampaa kuin hotelliaamiainen.
- Turistina kotikaupungissa - Iise rakastan viettää aikaa ulkona, varsinkin tähän vuoden aikaan kun valoa ja lämpöä on enemmän. Joskus sitä ei kuitenkaan tiedä mitä tekisi ja minne menisi viettämään yhdessä aikaa. Yksi hyvä aktiviteetti tällaisille päiville on ryhtyä turistiksi ja etsiä nähtävyyksiä, joita ei ole aikaisemmin edes käynyt vilkaisemassa. Helsinki varsinkin on yllättävän suuri ja vaikka itse koko ikäni täällä olen asunut en ole käynyt kaikissa paikoissa, puhumattakaan että osaisin edes nimetä kaikki mitä täällä voi nähdä.
- Menkää huvipuistoon - laitteissa käyminen ei välttämättä ole kaikkien juttu, mutta huvipuistoista löytyy kyllä paljon muutakin tekemistä. Pelien pelailua, syömistä ja itse ainakin jos ei mieli tee käydä laitteissa haluan hypätä Lintsillä maailmanpyörän kyytiin.
- Retki luonnonpuistoon - Suomi on siitä ihana maa, että täällä luontoa riittää ja luonnonpuistoja löytyy enemmän kuin osaisi kuvitellakaan. Päivä retki luonnonhelmaan on aina ihanaa!
- Pelatkaa ulkopelejä - mikään ei ole ihanampaa kuin viettää aikaa ulkona. Pidämme todella paljon erilaisista peleistä, niin video, lauta kuin myös ulkoiluun tarkoitetuista. Ulkona voi pelata melkeinpä mitä vain, jalkapalloa, koripalloa, minigolfia, sulkapalloa, krokettia, bocce palloa tai vaikka vanhaa kunnon mölkkyä.
- Telttailemaan - mökkeily on aikalailla se juttu mitä tähän aikaan suomalaiset alkavat harrastelemaan, mutta mites sitten telttailu? Telttailulle on todella monta hyvää paikkaa, mutta jos leirintäalueet eivät kiinnosta maksun vuoksi voi aina suunniteltuun mökkireissuun kehitellä yön tai pari jolloin viettäisi teltassa.
- Roadtrip - ajelulle lähteminen on aina hauskaa! Ja joskus on kiva lähteä ajelulle minkäänlaista määränpäätä mielessä. Me kävimme pienellä roadtripillä katsomassa minun ja veljeni omistamaa tonttia ja siinä samalla päästiin ihailemaan maalaismaisemia, hiukan rämpimään pusikossa ja nähtiin jopa kauris! En ole koskaan nähnyt kaurista ja olin niin innoissani tuon kauniin eläimen nähdessäni. Harmillisesti en ehtinyt ottamaan kuvaa, kun R säikytti sen tiehensä.
- Kirjakerho kahdelle - rakastamme molemmat lukemista ja itse en ole harmillisesti lukemista harrastanut muutamaan vuoteen, minkä vuoksi tämä on enemmän kuin täydellinen idea! Voitte valita yhdessä täysin uuden kirjan luettavaksi tai vaihtoehtoisesti lukea toistenne lempikirjat ja viikon/kuukauden päätteksi istua alas keskustelemaan luetusta tekstistä.
- Sarjamaratooni - tämä on hyvä treffi-idea sellaisille päiville jolloin ei oikein jaksaisi lähteä pois kotoa. Paras idea olisi katsoa sellainen sarja jonka pystyy katsomaan helposti yhdessä päivässä, ettei seuraavaakin päivää tarvitse viettää sohvan pohjalla. Loppujen lopuksi, mikä tahansa sarja käy tai voitte jopa katsoa leffoja.
- Leffailta - leffoista puheen ollen, jos tahdotte sellaisen pitää suosittelen seuraavaa; Kun menette kauppaan valitsemaan leffanaposteltavat ostakaa niin karkkia, sipsiä, juotavaa kuin jäätelöäkin. Jokaisen kohdalla pelatkaa kivi-sakset-paperi -peliä, valitaksenne kumpi pääsee valitsemaan herkun. Kun on aika valita elokuva pelatkaa uudestaan, jotta tiedätte kumpi pääsee valitsemaan elokuvan. Tällöin ei tarvitse viettää liikaa aikaa miettien yhdessä, mitä tahdotte syödä, juoda ja katsoa.
- Bucket list kirja - jos puolestaan teillä on vaikeuksia keksiä oikeasti mitään tai tahtoisitte jotain erikoisempaa tekemistä yhdessä tehtäväksi suosittelen harkitsemaan Bucket list -kirjan hankkimista. Meiltä löytyy juurikin tämä kyseinen kirja ja sen tehtävät ovat hyvin yksinkertaisia, mutta helposti muokattavissa omanlaisiksi. Olemme jopa keksineet näistä helposti omia versioita ja osa on jopa ollut sellaisia asioita jotka on mielellään tehnyt sellaisenaan. Voitte myös luoda oman Bucket listan!
Ei kommentteja
Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥