Elämäni vaikein päätös

Aikaisemmin tässä kuussa kirjoitin postauksen, joka painoittui mielenterveyteen ja nyt kun oma "suruaikani" on alkanut väistymään ajattelin kirjoittaa ns. päivityspostauksen siitä, mitä omaan elämääni kuuluu. Itse en ole koskaan ollut mikään maailman suurin fani, mitä tulee tämän tyyppisiin "päivityspostauksiin", puhumattakaan sellaisista aiheista, jotka ovat suht henkilökohtaisia. Tämän vuoden puolella olen kuitenkin alkanut enemmän lukemaan postauksia ja katsomaan videoita, missä ihmiset päivittelevät elämäänsä ja oppinut oikeastaan arvostamaan heidän avoimuuttaan sekä huomannut, että kyllä se kun avautuu helpottaa omaa oloaan, mutta myös sen henkilön jolle avautuu. Varsinkin silloin kun huomaa, ettei jonkin asian kanssa ole yksin.

Heinäkuun alkupuolella aloin hyvin vakavissani miettimään erästä asiaa ja päädyin siihen tulokseen, että se olisi parasta ihan kaikille. Tiedän myös asian olevan sellainen, jota en tahtoisi joillekin tietyille henkilöille jakaa tietäen heidän reaktionsa tai mitä he ehkä tekisivät tai sanoisivat, mutta teen tämän silti näin ns. "julkisesti", sillä minusta tärkeintä on että ihmisenä opettelemme katsomaan tilanteita eri näkökulmista ja ymmärtämään, mikä on parasta niin itselleen kuin muille. 

Tein nimittäin varmasti elämäni suurimman, tärkeimmän ja vaikeimman päätöksen, päädyin antamaan Lunan uuteen kotiin. Tasan vuosi sitten Luna astui elämääni ja hänestä tuli elämäni valo. Tuo karvapallo toi iloa ja auttoi minua pysymään poissa masennuksesta eron jälkeen. Vaikka ero oli sopuisa, no drama, niin kyllä se silti kirpaisee ja ilman Lunaa olisin varmasti jäänyt sänkyyn makoilemaan enkä olisi yrittänyt elämääni laittaa kasaan, mennyt töihin yms. Meillä meni oikeastaan todella hyvin kahdestaan, mutta työni on tällä hetkellä sellainen, joka koostuu pitkistä, raskaista päivistä ja aloin pikku hiljaa ymmärtämään ettei Luna saanut kaikkea sitä mitä hän tarvitsi. Yrityksistäni huolimatta väsytin vain itseäni.

Kauhistuin juhannuksen jälkeen työvuoroistani, jotka alkoivat pomppimaan liikaa aamu- ja iltavuorojen välillä, mikä tarkoitti että jokainen päivä olisi liian erilainen, joka sekoittaisi vain Lunan pikkuista päätä. Kysyin siis josko Rille voisi Lunan ottaa luokseen joksikin aikaa, jotta voin rauhassa työskennellä. Tuona aikana kun olin yksin ymmärsin, että Luna ei todellakaan kaipaa tällaista elämää itselleen, jossa omistajan työvuorot ovat liian vaihtelevia ja aivan liian pitkiä. 

Itkin asian vuoksi monia iltoja, mutta tiesin sen olevan paras päätös itselleni ja ennen kaikkea Lunalle. Juttelimme kyllä asiasta yhteisesti Rillen kanssa, mutta loppupeleissä päätös oli pääsääntöisesti minun. Lunalle löytyi onneksi hyvinkin nopeasti potentiaalinen koti, jonne hän asettui taloksi melkeinpä heti. 

Tämä kulunut viikko on ollut henkisesti raskas, mutta tieto siitä että uusi koti on enemmän kuin täydellinen hänelle ja hän uudelle omistajalle on siirtänyt raskaan taakan harteiltani. Tunnen helpotusta kun tiedän, että Lunalla on kaikki nyt hyvin. 

Joillakin saattaa herätä kysymys; "Miksi hankkia koira, jos siitä aikoo kuitenkin luopua?" Elämän tilanteet muuttuvat enkä minä tai kukaan muukaan osaa ennustaa tulevaa (vaikka tarot kortteja harrastankin). Tulevaisuus on täynnä polkuja, jotka jokainen johdattavat erilaisiin hetkiin ja ne omat päätökset ovat niitä, jotka sitten mahdollistavat yhden mahdollisuuden toteutumisen. Tulevaisuus on alati muuttuva ja jos itse näen korteista yleensä yhden mahdollisen tapahtuman, mutta se tapahtuuko se ei ole minusta kiinni. Luna hyppäsi sellaisen pariskunnan elämään, jotka ajattelivat olevan vielä yhdessä muutaman vuoden päästä. Vuosi sitten elämäntilanteemme oli aivan erilainen ja siihen hetkeen tuo koira oli enemmän kuin täydellinen lisä. Lunan ottaminen ei koskaan ollut huono idea, vaikka asiat päättyivätkin, miten ne päättyivät. 

Asunto tuntuu nyt todella tyhjältä ja aivan liian suurelta, kun Luna ei ole täällä tepastelemassa ja yritän olla mahdollisimman paljon poissa kotoa. Seuraava askel olisikin sitten etsiä hiukkasen pienempi asunto sekä ennen kaikkea kohdistaa keskittyminen itseeni. Olen yrittänyt pitää kiinni lenkkeilystä ja treenaamisesta. Sen sijaan että tuijottaisin tubesta videoita aamukahvia hörppiessäni olen kuunnellut musiikkia ja rustaillut bujoani tai ylipäätänsä yrittänyt piirtää. Olen yrittänyt pitää kiinni siitä, että söisin kotiruokaa enkä valmisruokaa. Sekä ennen kaikkea, että pitäisin rytmistäni kiinni mitä tulee töihin. Etten herää tuntia ennen vuoron alkua ja vain nouse ylös ja lähde ovesta ulos. Tästähän vitsailin kauheasti kavereille, että jos koiraa ei olisi elämässä varmasti tekisin näin. Tein suuren päätöksen, joka muutti arkeni täysin, mutta se ei tarkoita, että kannattaisi ruveta lusmuilemaan.

Saatan siis olla hiljainen. Minulla voi mennä hetki kerätä itseni täysin. Mutta elämä on täynnä päätöksiä, suuria ja pieniä, ja silti elämä jatkaa kulkemistaan. Se kuinka sinut on omien päätöstensä kanssa riippuu kokonaan ihmisestä itsestään. Itse voin sanoa, että vaikka tämä sattuu enemmän kuin mikään muu kokemani tiedän sen olleen paras mahdollinen päätös.