10 ASIAA MITÄ VIIME VUOSIKYMMEN OPETTI MINULLE

Pohdiskelin tovin mikä olisi ensimmäinen vuoden 2020 postaus ja pompin oikeastaan vain parin vaihtoehdon välillä. Päädin tarkastelemaan, minkälaisia postauksia olen aikaisemmin luonut ja aikalailla ne olivat sitä samaa. Pidinkö vuoden alussa pitämäni lupaukset ja mitkä olivat uusia lupauksia uudelle vuodelle. Sitten törmäsin postaukseen 17 asiaa 2017 opetti minulle. Tämä aihehan olisi parempi idea, mutta tehdään tämä katsaus vain vuosikymmenestä.

1. Tiedosta oma arvosi. Vuosikymmenen alussa olin itse hyvin epävarma ja itseäni vähättelevä. Kun koemme tällaisen vähättelevän tunteen yleensä jätämme paljon asioita tekemättä, sillä tunne ettemme ole sen arvoisia on läsnä. Sanon kuitenkin tämän; olet kaiken arvoinen ja vain sinä olet itse esteenä sen saavuttamiselle. Päätä se minkä kohtelun arvoinen olet, minkä arvoinen oma työsi on ja pidä siitä kiinni. Kukaan muu ei tee sitä puolestasi. 

2. Kiltteydellä on hintansa. Olen moneen otteeseen joutunut todistamaan, sitä kuinka omaa kiltteyttäni käytetään hyväksi ja vuoden 2019 loppu puolella silmäni vasta aukesivat kunnolla sille ajatukselle, että koko vuosi oli ollut monessa määrin hyväksikäyttöä. Kiltit ihmiset ovat monelle se helpoin kohde ja varsinkin silloin jos heillä on jotain anettavaa. Jotain sellaista, jossa ovat todella hyviä, osaavat auttaa ja koska ovat kilttejä he tekevät sen muitta mukisematta. Tässä asiassa se oman itsensä arvon tiedostaminen tulee todella vahvasti esille myöskin. Kiltteys ja oma arvo kannattaa rajata täysin, jotteivat ne sekoitu keskenään ja jotta et varmastikaan esimerkiksi tee palveluksia työn avulla ystävälle.

3. On ok sanoa ei. Kilttinä sana "ei" kuulostaa kirosanalta, jonka sanominen monesti on itselleni tuottanut kauheita pistoja sydämessäni, sillä en tahdo loukata kenenkään tunteita, vaikka kyseessä olisikin asia, jota en osaa tehdä. Kaikkea ei tarvitse kuitenkaan tehdä, kaikkeen ei tarvitse suostua ja ennen kaikkea sinun ei tarvitse olla tavoitettavissa tai edes jaksaa tehdä kaikkea. Inhottavinta on kuitenkin tilanne, jossa olen uskaltanut sanoa ei, sanonut täysin kiven pitävän syyn kieltäytymiselleni ja minulle suututaan. Näissäkin tilanteissa pitää kuitenkin oma pinta pitää, sillä kenenkään tehtävä ei ole hoitaa toisen tehtäviä ja varsinkaan silloin jos oma aikataulu ei anna periksi.

4. Älä tyydy ensimmäiseen vaihtoehtoon. Joissakin asioissa ensimmäiseen vaihtoehtoon tyytyminen on hyväkin asia, mutta kun etsitään omaa itseään ja sitä oman elämän tarkoitusta suosittelen oikeasti tunnustelemaan elämää, sen ihmeitä. Miten muuten tietäisit, mitä sinun kuuluisi tehdä? Yleensä myös se ensimmäinen vaihtoehto on sellainen, joka on valittu hätiköiden, koska pelko siitä ettei muuta tällaista hyvältä kuulostavaa tilaisuutta ole tulossa. Minä sanon; voit ottaa sen vastaan, mutta tunnustele silti muita vaihtoehtoja.

5. Muut eivät määritä elämäsi suuntaa. Kun olin valmistunut kampaajakoulusta aloin itse parin kuukauden jälkeen kyseenalaistamaan koko ammattia. Halusinko tällä tavoin tuoda leivän pöytään? Syyskuussa huomasin sitten huomaavani haikailevani muunlaisten asioiden perään ja mikä kasvatti tätä tunnetta oli yksinkertaisesti muiden kehotukset opiskella enemmän ja enemmän hiuksista. "Ota värikursseja" "Käy kampauskursseilla" "Meillä olisi nyt hyvä mahdollisuus päästä opettelemaan hiustenpidennyksistä" Yksi oma valinta ja moni halusi minun kouluttautuvan paremmin ammattiin jota en tulisi kauaa harjoittamaan. Olin kuitenkin ensimmäisestä päivästä lähtien puhunut tämän olevan vain pieni välipysähdys. 

6. Oma paha olo ei oikeuta satuttamaan muita. Vaikka kuinka olisi huono päivä tai kokonainen kuukausi olisi ollut pelkkää huonoa onnea tämä ei silti oikeuta ketään edes Englannin kuningatarta olemaan ilkeä muita kohtaan, satuttamalla muita. Pahan olon kourissa tulee aina sanottua pahoja asioita, varsinkin jos toisen hyvä onni ja iloisuus ärsyttävät. Asiakaspalvelussa olen huomannut sen oman hyvän tuulen vaikuttavan niin asiakkaiden kuin koko liikkeenkin ilmapiiriin. Tiedän, että jotkin asiat voivat olla niin pelottavia ettei voi muuta kuin antaa sen vihan näkyä, mutta joskus paras tapa saada muuta ajateltavaa on antaa hyvien ajatusten tulvia mieleen.

7. Kukaan ei ole seppä syntyessään. Kateus on varmasti se suurin tunne mitä ihminen voikaan tuntea ja usein se kohdistuu niihin ihmisiin, joilla on taitoa tehdä jotakin. Varsinkin jos he tekevät sen paremmin kuin sinä. Muista kuitenkin, että jokainen on aloittanut tyhjästä ja vuosien mittaan omia kykyjään harjoittanut ja siten myös tullut paremmaksi, taitavammaksi. Joku on aina sinua parempi, mutta älä ota sitä uhkana tai kohdista kateuttasi tähän henkilöön. Ota hänet mieluummin roolimalliksi ja käytä häntä yhtenä sinun tukipilarinasi, jotta sinustakin tulisi parempi. Harjoitushan tekee mestarin.

8. Uskalla kysyä. Epävarmuus on myös sellainen tunne, jota ihminen tuntee hyvin paljon, mutta harva sitä myöntää ja uskaltaa kysyä. On parempi kuitenkin kysyä, kuin jäädä itse pohtimaan, mitä tehdä. Se että pohdit monta minuuttia, mitä jossain tilanteessa piti tehdä tai jos et ollenkaan tiedä ja yrität itse sen selvittää ilman minkäänlaista pohjaa ei ole hyvä. Keskeytä sen työkaverin tai oppilastoverin puuhat hetkeksi kysyäksesi, mitä kannattaisi tehdä. Älä jää vain tiedottomana seisomaan ja hätääntymään.

9. Jätä myrkylliset suhteet. Tiedän sen olevan vaikeaa varsinkin silloin jos suhde (oli se ystävyys-, pari- tai työsuhde) on sellainen, joka on tuonut paljon hyvää ja on kestänyt hyvänkin aikaa. Jos huomaat kuitenkin itsesi raivostuvan, ahdistuvan tästä suhteesta enemmän kuin tunnet onnellisuutta ota se iso askel ja lopeta se. Kirjoitin pari vuotta sitten postauksen myrkyllisistä ystävyyssuhteista ja kuinka saada uusia ystäviä. Voit käydä sen lukaisemassa tästä. Yleensä myrkyllinen suhde on se mikä aiheuttaa monille mielipahaa, kiukun puuskia ja tätä kohdassa kuusi puhumaani muiden loukkaamista. Kun olo ei ole onnellinen sitä muille äksyilyä tekee huomaamattaan. Sitä tekee koska yksinkertaisesti vituttaa ja itseään ei aina pysty hallitsemaan. Vaikka suhde olisikin tuonut kuinka paljon hyvää elämääsi, jos tilanne on kuitenkin muuttunut siihen, että olet enemmän vihainen ajatellessasi tätä ihmistä, olet ahdistunut ajatellessasi tilannetta hänen kanssaan, lopeta suhde siihen paikkaan.

10. Puolusta itseäsi, mutta uskalla myös pyytää apua. Aikuisuus pelotti minua hyvinkin paljon, sillä tiesin etten voisi kauheasti pyyttä esim. äitiäni varaamaan aikaa lääkärille tai soittamaan sosiaalitoimistoon. On tilanteita joissa itseään täytyy puolustaa ja tässä se oman arvon tiedostaminen tulee myös suuresti läsnäolevaksi. Joskus on otettava itseään niskasta kiinni, otettava tiettyjä asioita puheeksi ihan vain koska oma elämä ei yksinkertaisesti saa mennä pilalle toisen toilailujen vuoksi. Sinullakin on oma elämä joka pitää kasassa. Mutta kuten äitini sanoi minulle kerran: "Joissakin tilanteissa sinun täytyy antaa muiden auttaa." Omia puoliaan pitää osata pitää, mutta täytyy myös tiedostaa se milloin yksin ei ole kykenevä itseään puolustamaan.


Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset