Bongasin tämän postauksen ihanan Josefiinan blogista ja pohdin koska hiuksia käsittelen päivittäin niin miksen itse vastaisi näihin kysymyksiin. Jos tahdot lisää hiusaiheisia postauksia ihmeessä kerro kommenteissa ja samalla voit ehdottaa minkälaisia ne voisivat olla. Enemmän informaatiota antavia? Tutoriaaleja? Kampausideoita? Tuotepohjaisia?
missä käyt kampaajalla ja kuinka usein? // Luottokampaajani on oma äitini. Luotan kyllä muiden ihanien kollegoiden taitoihin, mitä tulee hiusteni värjäykseen, mutta vain äitini saa ne leikata, sillä hän on tehnyt sitä koko ikäni ja tietää sanomattakin, mitä tehdä. Leikkaamisen suhteen käyn milloin sitten tekee mieli ja äidillä on aikaa. Hiusten värjääminen puolestaan tapahtuu 1-2 kuukauden välein.
mitä hiuksillesi tehtiin viimeksi? // Viimeksi värjäsimme koko kuontalon. Eli tyvi piiloon ja latvaan hiukan kirkastetta. Aikaisemmasta latvan värjäämisestä olikin kulunut jo tovi.
tukkajumalasi? // Sophie Hannah, rakastan hänen uskaliasta ja uniikkia tapaansa testata erilaisia hiusvärejä sekä häneltä saa aivan upeita ideoita kampauksiin. Hän oli myös se suuri tekijä, miksi leikkasin vuoden alussa hiukseni. Käännyn myös aina hiusasioissa kollegani Johannan puoleen, sillä häneltä saa aina, mitä mainioimpia vinkkejä sekä hänen kädenjälkensä on aivan upeaa.
suosikkikampauksesi? // Tällä hetkellä suosikkini on ollut sivujakaus ja pikkuinen pinni koristamassa sekä pitämässä hiukset poissa tieltä. Kuvien mukaisesti. Nykyään pidän kyllä hyvin paljon pinneistä ja pannoista. Kuin olisin palannut vanhaan ala-asteminääni.
kuinka usein peset hiuksesi? Aamulla vai illalla? // Aikaisemmin pesin joka toinen päivä, mutta nykyään en aina jaksa raahautua iltaisin suihkuun. Johannalta sain kuitenkin hyvän vinkin, kun valittelin nopeasti rasvoittuvaa tukkaani, että kannattaa käydä aamuisin suihkussa ja sitten menojen mukaan, jos tarvetta niin illalla. Aamu suihku herättää mukavasti ja samalla ei tarvitse mennä likaisella tukalla töihin. Nykyään käyn siis joka toinen päivä aamuisin suihkusa.
vakio hätäkampaus? // Perus tukka ylös ponnarille!
millaisia hiustuotteita käytät? Uusin lemppari ja ikisuosikki? // Minulla ei oikeastaan ole ikisuosikkeja, mutta uusia lemppareita kyllä! Olen nyt ihastunut Maria Nilan Volume Spray:n, joka tuoksuu ihanasti mansikalta sekä NOAH:n tuuheuttavaan Geeliin. Kevin Murphyn Bedroom.Hair on kyllä ollut suosikkini jo viimeisen puolentoista vuoden ajan. Kuten varmaan yhtenäisestä teemasta huomaa niin kaikki tuotteet ovat tuuheuttavia sekä volyymiä antavia. Itselläni on hyvin ohut hius eikä niskasiili paranna asiaa sekä hiuksillani on tapana olla hyvin päätä myötäileviä, joka minusta ei ole oikein imartelevaa. Pienen tuuperauksen avuksi olen siis kokenut nämä tuotteet enemmän kuin hyväksi.
mikä hiustuote ei nappaa? // En ole koskaan pitänyt tai tajunnut muotovaahdon tarkoitusta. Äitini käyttää sitä enemmän kuin Luoja sallisi ja aina oikeastaan sitä pyytääkin minulta hiuslakan lisäksi. Ymmärrän kyllä, miten kyseistä tuotetta käytetään, mutta itse vain kauheasti pidä siitä omassa tukassani.
jäätävin hiustyylisi? // En ole mikään maailman rohkein, mitä tulee hiusten laittoon. En ole koskaan uskaliaasti kokeillut erilaisia hiuslookkeja ja niskasiili sekä tämä nykyinen punainen väri taitavat olla ainoat asiat, mitkä ovat olleet "jäätäviä hiustyylejä".
syötkö ravintolisiä hiuksillesi? // En enkä oikeastaan usko niihin. Hiuksen rakenne perustuu niin geeniperimään kuin myös omiin elämäntapoihin ja itse aina ensimmäisenä suosittelen terveellistä ruokavaliota, liikuntaa ja hiuksien vähäistä muotoilua kuin ravintolisiä. Paljon voi saada aikaan kun noudattaa ruokaympyrää, nukkuu sopivasti eikä rasita hiuksiaan rajulla harjaamisella tai kuumilla raudoilla.
käytätkö hiuslisäkkeitä? // En, enkä ole koskaan niitä harkinnut. Siinä on taas sitten lisää hoitamista, lisää rahankäyttöä ja tämän punaisen värin ylläpidossa on jo tarpeeksi.
hiuskatastrofi? // Vaalensin kerran hiukseni peräkkäisinä päivinä. Toisella vaalennuskerralla äitini kommentoi, että päässäni näkyvä massa näyttää turvonneen. Massa olikin turvonnut kaksin kertaiseksi ja se huokui lämpöä. Hassuinta oli etten itse tuntenut lämpöä hiuspohjassani a.k.a. päänahassani. Äkkiä pesulle ja ihana pitkä tukkani täytyi leikata polkaksi, sillä hyvä määrä hiuksia lähti tuppoina. Hius siis katkeili. Tämän jälkeen rohkaisen kaikkia aina ennemmin menemään kampaajalle vaalentamaan kuin tekemään sen itse kotona kaupan aineilla.
millä suoristat ja kiharrat? // En suorista hiuksiani, sillä ne ovat jo tarpeeksi suorat omaan makuuni. Kihartimeni merkkiä en edes muista, mutta uuden voisi kyllä hankkia.
hiusvinkkisi // Opettele käyttämään harjaa föönatessasi. Hiuksesi saavat ihanasti volyymia eikä lopputulos ole niin pörröinen. Opettele myös föönatessa, kihartaessa ja suoristaessa vaihtamaan käyttä kun olet eri puolilla päätä.
miten itse vastaisit näihin kysymyksiin?
Ei kommentteja
Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥