9 ASIAA MITÄ TEHDÄ JOKA SUNNUNTAI

Muistan kuinka lapsena kaikki oli helpompaa. Sinun ei itse tarvinnut huolehtia omista menemisistäsi ja joku muu aina katsoi suunnitelman päivää varten. Nykyisin kaikki se, mikä tuntui aikaisemmin helpolta ja mitättömältä on iskenyt päin kasvoja. Arki ei ole itsestään selvää ja ainoastaan suurta toivomista, että kaikki onnistuisi. Kaikki onnistuu ainoastaan, jos itse laittaa ne onnistumaan.

Olen asunut omillani jo kolme vuotta ja nyt vasta olen alkanut hahmottelemaan omaa elämääni ja itselleni sopivaa tapaa hoitaa asioita. Pikku hiljaa olen alkanut pyhittämään sunnuntaini asioiden hoitamiselle, kuluneen viikon jääneeksi jääneiden asioiden loppuun tekemiselle ja uuden viikon ohjelman suunnittelulle. Sunnuntai on ollut minusta täydellinen päivä, sillä alku viikonloppua ei tahdo aloittaa tällaisia asioita ajatellen ja maanantaina on helppo lähteä uuteen viikkoon hiukan valmistautuneena.

Tässä postauksessa kerron 9 asiaa, jotka minusta olisi hyvä hoitaa sunnuntaina, jotta seuraava viikko olisi tuottoisampi.
#1 siisti kotisi // Mikään ei ole ihanampaa kuin tulla pitkän päivän jälkeen siistiin kotiin. Olen huomannut monesti, että jos viikonlopun aikana ylipäätänsä koti jää edes pintapuolisesti siivoamatta se ei siivoudu arkenakaan. Aivan sama mitä ajattelet, siivoamisessa ei mene kauaa ja se säästää aikaasi sekä vähentää stressin kasvun riskiä seuraavalla viikolla. Siisti koti tarkoittaa myös siistiä mieltä.

#2 siivoa jääkaappisi // Oi kuinka monesti olenkaan ollut tarkistamatta jääkaappini sisältöä ja vasta kuukauden, jopa kahden päästä löytänyt sen homehtuneen kurkuntyngän kaapin perältä. Siivoa siis jääkaappisi ja heitä kaikki sellaiset pois, mitkä vaikuttavat pilaantuneelta tai vanhentuneilta. Tee samalla lista, mitä sinun on ostettava lisää. On paljon helpompi kerran viikossa tarkastaa jääkaappi kuin aika ajoin törmätä homehtuneeseen ruokaan.

#3 suunnittele seuraavan viikon ruuat // Mainitsen tämän jokaisessa postauksessa, jossa vain pystyn mutten voi olla painottamatta tarpeeksi kuinka paljon tämä helpottaa elämistä. Varsinkin kiireisinä viikkoina. On helppo yhdessä miehen kanssa miettiä, mitä tahdottaisiin syödä, käydä kaupassa ja sitten valmistaa nuo ruuat valmiiksi kaappiin. Toki kaikkien päivien ruokia ei tarvitse luoda. Tämä helpottaa kotiin tuloa töistä eikä tule ostettua kauheasti "roskaruokaa".

#4 lakanoiden pesu // Itse suosittelen pesemään lakanat ainakin kaksi kertaa viikossa, mutta kerran viikkoon on myös hyvä tapa. Varsinkin jos pääsee käsiksi pesutupaan. Mikään ei kyllä voita sitä tunnetta kun pääsee puhtaiden lakanoiden väliin illalla.

#5 valitse seuraavan viikon asut // Suosittelen tekemään tämän, vaikka tietäisit vaihtavasi joinakin päivinä mieltäsi asun suhteen. Jo valmiiksi mietitty asu helpottaa aamutoimia huomattavasti.

#6 kirjoita ylös tehtävälista // Nappaa kalentirisi ja tarkista kaikki tapaamiset, tapahtumat ja työ/koulu aikataulusi. Sitten vain kirjoitat ylös tehtävälistan tai tavoitelistan mitä milloinkin teet tai mitä pitäisi olla mihinkin päivään mennessä tehtynä. Kirjoita kaikki mahdollinen ylös! Tämä auttaa aivojasikin tyhjenemään turhasta ns. informaatiosta, jota et tarvitse 24/7. Se voi myös auttaa sinua oikeasti tekemään asioita.

#7 huolehdi itsestäsi // Jos mahdollista laske itsellesi ihana kylpyvesi tai vietä pari extra minuuttia suihkussa kuuman veden alla. Anna itsellesi mini-pedikyyri, laita kasvonaamio, katso hiukan Netflixiä ja tilaa sitä "roskaruokaa" - ihan mitä itse tahdot! Anna itsellesi hiukan "me-time", jotta pääset aloittamaan seuraavan viikon oikealla jalalla.

#8 harjoita kiitollisuutta // Tiedän etteivät kaikki tahdo tai ymmärrä tämän kiitollisuuden harjoittamisen päälle, mutta kuuntele hetki kun kerron miksi tätä kannattaa kokeilla edes se kerran viikossa! Kiitollisuuden harjoittaminen auttaa sinua pitämään mielialasi korkealla, pitämään sinut positiivisella taajuudella sekä auttaa sinua olemaan enemmän tietoinen. Tämä on todella helppoa eikä oikeasti vaadi paljoa aivotoimintaa. Kirjoitat vain ylös 10 asiaa joista olet sillä hetkellä kiitollinen.

#9 vietä aikaa kavereiden ja perheen kanssa // Elämä on hyvin kiireellistä monille meistä ja on todella vaikeaa saada aikataulut samaan tahtiin kaikkien läheisten kanssa. Jokainen sunnuntaikaan ei kuitenkaan aina näkemisille sovi, mutta yhteyksien pitäminen on näkemisestäkin huolimatta tärkeää. Ota puhelin käteen ja soita ihmisille joiden näkeminen aina hiukan jää. Soita. Älä tekstaa.

Onko sinulla jotain, minkä lisäisit tähän tehtävälistaan?










Muista käydä seuraamassa blogia Facebookissa, Bloglovinissa ja Instagramissa (@paulinetheblog)

Ei kommentteja

Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥

Viimeisimmät postaukset