Hiusten hoitaminen ja ylläpito on tärkeää oli niitä sitten käsitelty tai ei. Kuitenkin on tärkeää myös tietää, mitä niissä tuotteissa on sekä, mitä kaikkia kannattaa varoa tai olla ainakin tarkkana syntyykö mitään ei haluttuja oireita. Silloin kannattaa ottaa tuotteet käteen ja tarkastella, mistä nämä saattavat johtua. Tätä postausta kyseltiinkin jo ja olen tätä väkerrellyt tässä jonkin aikaa. Mediassa asiasta ei kauheasti puhuta, sillä se vain vähentää kosmetiikka tuotteiden myyntiä - varsinkin niiden jotka sisältävät tässä postauksessa esiintyviä kemikaaleja - mutta nämä asiat on hyvä ottaa huomioon sekä tiedostaa.
METYYLI-ISOTIATSOLINONI.
en suosittele!
Hyvin vaikea sana muistaa sekä kirjoittaa, mutta tämä on siis säilöntäaine, jota nykyään onneksi löytyy harvemmasta tuotteesta. Tälle hyvin moni suomalaisista on allergisoitunut, saanut iho-oireita esim. ihottumaa, ja yksi heistä on oma äitini. Hän käytti monta vuotta niin omaan päähänsä kuin liiketyössä Wellan hiusvärejä sekä muotoilutuotteita, jotka sisältivät kyseistä ainetta ja nyt hän ei voinut käyttää puolia kosmetiikkatuotteista, sillä ne sisälsivät tätä kyseistä säilöntäainetta. Vuonna 2014 %15 suomalaisista sai iho-oireita tämän aineen takia ja äitini oli yksi heistä ja tuolle aineelle herkistyminen tapahtui pikkuhiljaa enemmän, kun sen käyttö salittiin vuonna 2005. Allergiasäätiö yrittää kyllä tällä hetkellä kieltää sen käytön täysin. Olkaa huoletta tätä säilöntäainetta ole enää Wellan tuotteissa.
Miksi sitten sallittu? Jos tuote sisältää millään tasolla vettä on siihen myös lisättävä jonkin sortin säilöntäaine, jottei tuotteeseen ala ilmestyä mitään sellaista, mitä sinne ei haluta. Aikaisemmin tuli käytettyä parabeeneja, mutta kun siitä on haluttu päästä eroon niin piti löytää joku toinen tilalle.
PARABEENIT.
vältä halutessasi!
Tosi monet tuotteet ovat nykyään parabeenittomia ja nykyisellä käytöllä niistä ei pitäisi olla niin suuria terveysriskejä. Parabeeneissa on kuitenkin lievä estrogeeninen vaikutus, joka siis voi esimerkiksi lisätä rintasyövän risrkejä.
Sodium laurenth sulfate ja sodium lauryl sulfate ovat sellaiset ainesosat, jotka saavat shampoon vaahtoamaan. Todella harvoin törmää ihmisiin, joilla olisi sulfaattiallergia (voi siis haiheuttaa ihoärsytystä), mutta jos päänahka on herkkä niin silloin kannattaa valita sulfaatiton shampoo. Samoin myös hammastahnan kanssa. Samoja ainesosia voi löytyä niistä. Edelleen nämä saavat tuotteen vaahtoamaan ja siitäkin tykätään hampaita pestessä. Jos kuitenkin suuhun alkaa syntyä esim. aftoja niin suosittelen hammastahnan vaihtamista ei vaahtoavaan.
Suomalaiset ovat oikeasti hiustenvärjääjinä maailmanennätyskansaa. Sen mitä olen huomannut liike-elämässä ja nyt opiskeluiden ohella niin aina kun sinne kampaamoon tullaan niin väriä tulee aina päähän. Naisilla enemmän kuin miehillä totta kai. Harvaoin tullaan leikkaukseen tai jos tullaan niin se tehdään värin yhteydessä. Sen huomasi myös opiskellessa, että leikkausten aikaan kävi yksi tai kaksi asiakasta, mutta kun vaalennusopinnot alkoivat oli jokaisella asiakas.
Hiusväreissä on hyvin paljon aineita ja todella monet niistä ovat sellaisia, jotka voivat aiheuttaa iho-oireita. Kaupoista ostettavissa hiusväreissä näitä aineita (varsinkin säilöntäaineita) on paljon enemmän ja ne ovat voimakkaampia. Oma kokemus! Huomasin että kotivärit tuovat päähän kirvelevää tunnetta, kun taas kampaamovärit eivät sitä tee tai jos tekevät kirvely on paljon lievempää. Kun siis väriä laitettiin ihan tyveen.
Hiusväreissä on yleensä tolueenidiamiinisulfaattia ja ammoniumpersulfaattia, jotka juuri voivat aiheuttaa näitä ihoärsytyksiä. Ammonium- ja kaliumpersulfaatteja käytetään vaalennustuotteissa. Nuo kaksi voivat aiheuttaa kosketusnokkosrokkoa sekä allergista nuhaa ja allergista astmaa.
Ripsien, kulmakarvojen tai hiusten kestovärjäyksessä kätettävästä ns. mustasta väriaineesta eli parafenyleenidiamiinista ja sen johdannaisista, kuten tolueenidiamiinisulfaatista voi kehittyä hankalia allergisia iho-oireita.
Kosmetiikkateollisuus ei edelleenkään suosittele alle 16 -vuotiaiden värjäävän hiuksiaan. Huolatajan suostumus ei poista kuluttajaturvallisuuslain mukaista toiminnanharjoittajan vastuuta palvelun turvallisuudesta. Kampaajan ei siis tarvitse suostua värjäämään alle 16 -vuotiaan hiuksia, vaikka tällä olisi huoltajan suostumus.
Hajusteallergiat ovat maailman yleisimpiä. Hyvin yleisin allergian aiheuttava hajuste on limonene, jota valitettavasti löytyy myös yleensä luomutuotteistakin. Valitettavasti myös luomu on kosmetiikka-alalla myyntikikka, joka ei oikeasti lisää millään tavalla turvallisuutta. INCI -listan tutkailu on siis oikeasti hyvin tärkeää JOKIASESSA tuotteessa!
Jos joku ei tiedä niin INCI -lista on kampaajien käyttämä termi sille jokaisen tuotteen takana olevalle ainesosat/ingredients osiolle.
Vuonna 2014 tämä kosmetiikassa käytettävä säilöntäaine aiheutti tosi paljon kohua. Teknokemian mukaan PHMB on saanut nyt Carc 2. luokituksen eli tämän aineen epäillään aiheuttavan syöpää. Tarkkana kannattaa olla, sillä tämä on kuitenkin turvallinen säilöntäaine 0,1% pitoisuuteen asti. Tätä ollaan kuitenkin muuttamassa niin, ettei ainetta sallittaisi lainkaan, mutta lainsäätämisissä kestää se oma aikansa.
Teknokemia on sivustona muutenkin hyvä tällaisten juttujen selville saamiseen, sillä sivustoa päivitetään kuitenkin aika aktiivisesti. Jos siis tahdot ja jaksamista löytyy sekä todellista mielenkiintoa niin sivustoon kannattaa tutustua tarkemmin. Varsinkin kosmetiikka- ja hygieniatuotteet osioon.
SULFAATIT.
vältä jos oireita!
ole tarkkana!

HAJUSTEISTA.

PHMB.
vältä harkinnan mukaan!
Vuonna 2014 tämä kosmetiikassa käytettävä säilöntäaine aiheutti tosi paljon kohua. Teknokemian mukaan PHMB on saanut nyt Carc 2. luokituksen eli tämän aineen epäillään aiheuttavan syöpää. Tarkkana kannattaa olla, sillä tämä on kuitenkin turvallinen säilöntäaine 0,1% pitoisuuteen asti. Tätä ollaan kuitenkin muuttamassa niin, ettei ainetta sallittaisi lainkaan, mutta lainsäätämisissä kestää se oma aikansa.
Teknokemia on sivustona muutenkin hyvä tällaisten juttujen selville saamiseen, sillä sivustoa päivitetään kuitenkin aika aktiivisesti. Jos siis tahdot ja jaksamista löytyy sekä todellista mielenkiintoa niin sivustoon kannattaa tutustua tarkemmin. Varsinkin kosmetiikka- ja hygieniatuotteet osioon.
Lue myös: MIKÄ TEKEE TERVEEMMÄT HIUKSET?
Ei kommentteja
Pidetään kommentikenttä siistinä, kiitos ♥