SYDÄMENI TÄYTTYY RIIMEISTÄ

Ensimmäistä kertaa ikinä pääsin näkemään Ankaran livenä. Olin eilen (19.5.) kavereiden kanssa Helsingin keskustassa, koska oli vain niin kaunis sää. Sitten kuulin Ankaran kappaleen "Kyyneleet", jonka hän Vain Elämää -ohjelmassa rustasi. Ensimmäinen ajatus oli; ei kai se nyt oikeasti ole täällä esiintymässä? Mitä lähemmäs kavereiden kanssa päästiin musiikkia tajusin että kyllä! Nikke Ankara seisoi lavalla toisessa päässä katua. Ajattelematta asiaa kävelin suoraan väkipaljouden läpi lavan eteen ja tajusin jotain...

Harvoin kuulen kenenkään sanovan: "Tykkään räpistä." Jos kuulen eivät he tiedä kyseisistä räppäreistä mitään. Pahimpia ovat ne jotka sanovat tietävänsä jotain - melkeinpä kaiken koska ovat ykkösfaneja - mutta eivät silti osaa nimetä vanhoja tuotantoja näiltä henilöiltä. Osaatko itse nimetä milloin ilmsety ja mikä oli Ankaran esikoissinkku? Kuinka vanhana suomalainen Wil aloitti räppäämisen? Osaatko nimetä mitään Cheekin vanhasta tuotannosta? Tai Elastisen? Tiedätkö kuka on Taisto, Ällä, Kekkonen?

Kerron sulle asian joka oli joskus salaisuus. Mä räppäsin ala-asteella. Kuuntelin räppiä ja tein omia sanoituksia. Miksen kertonu siitä? Se ei ollut suomalaisten juttu, eikä varsinkaan tyttöjen. Nykyään suomalaisiakin naisia on räppääjinä. Heidän tuotantonsa on kuitenkin joko huonoa tai ei sitä oikeaa.
Kerran pukeuduin ala-asteen diskoon niin miten räppärit 2000 -luvun alkupuolella pukeutuivat. Ensimmäinen kerta jolloin olin ylpeä että tein jotain mitä itse oikeasti halusin. Yleensä kun menin muiden mukana. Mulle sanottiin että näytin pojalta ja naurettiin. Se siis jäi yhteen kertaan ja suljeuduin enemmän kuoreeni. Olin kymmenen vuotias.

Kuuntelin silti räppiä, mutta salassa. En enää harjoittanut räppiä. Annoin kuitenkin riimien tulla ulos runojen muodossa. Sitten - ehkä liian myöhään - tapasin murun, jolla oli teitoa. Oli ihana tavata joku joka tiesi jotakin räpistä ja vielä enemmän kuin minä. Hänellä on myös taitoa. Ihan kuin räppääminen olisi hänellä veressä. En siis voi olla kadehtimatta. Ei tarvita kuin biitti ja tavaraa tulee ulos. Eikä se ole huonoa. Hänen ansiostaan opin käyttämään omaa ääntäni. Mutta vaikka oon oppinu sitä käyttämään en silti uskalla laulaa - puhumattakaan räppäämisestä - kenenkään kuullen. Pelkään tekeväni jotain väärin riimejäni lausuessa tai että en olekaan yhtään niin hyvä kuin monet muut tuhannet jotka laulamista tai räppäämistä harrastavat.





Räppärit ovat mulle niitä joiden musiikkia kuuntelen kun on huono olla tai kun tunnen onnellisuutta. Riimit ovat niitä joita rustaan kun tahdon tuoda ajatukset ulos päästäni, jossa tuntuu olevan vuosi vuodelta aivan liian vähän tilaa. Vanhemmiten kun kaikki asiat stressaavat. Pitää tietää mitä tekee ja jos ei tiedä on sussa jotain vikaa. Sun kun olisi pitänyt tietää se jo päiväkodissa. Oon kuitenkin aina tienny mitä tahdon eikä se ole muuttunut vieläkään. Ei varmasti muutukaan. Mutta milloin otan itseäni niskasta kiinni ja teen jotain? En tiedä. Ehkä odotan että joku muu sanois sen mulle päin naamaa tai että löydän jonkun muun intohimon, johon voisin tyytyä sen pitkäaikaisen haaveen sijasta. En osaa sanoa. Ehkä joku päivä annan itselleni sen tarvitsemani potkun persuksille. Sillä välin jatkan muiden kannustamista, sillä siinä oon aina ollu hyvä. Tapaan uusia ihania ihmisiä, joilla on omia unelmia ja haaveita. Pieniä, suuria ja niin jäätävän isoja ettei niitä pysty sormenpäillä edes hipaisemaan.


Voit kurkottaa tähtiin, mutta se päädytkö tähtien joukkoon on ihan susta itsestäsi kiinni.

xoxo

Paula

Seuraathan myös YouTubessa, omani sekä blogin instagramia (@pauline_xs & @paulinebeautyqueen), Twitterissä (@paulukkaaa), Snapchatissä (paulukkaaa) sekä Tumblr:ssa (w-o-l-f-i-e)