KAMERAN EDESSÄ

Lauantaina oltiin juhlistamassa samalla tyttöporukalla, jonka kanssa olin aina yläasteella, ystävämme 20-vuotis synttäreitä. Pyysin jos joku voisi räpsäistä nopeasti musta kuvat, sillä pidin asusta jonka olin valinnut. Aloin sitten miettimään kuinka vaikeaa tämä joskus on ollut mulle. Pyytää jotakuta ottamaan musta kuvia. Nyt en tarkota sitä kun ollaan ulkomailla ja tahtoo nopeasti kuvan jonkun nähtävyyden kanssa, vaan blogiin esim. just asukuvia varten. Tämä nimittäin taroittaa yleensä sitä että tarvitaan enemmän kuin se yksi hyvä kuva.

Mulle on paljon helpompaa ottaa kameranjalka esille ja laittaa itselaukausin päälle kuin pyytää joltakin apua. Aina on hiukan ujostuttanut - niin kysyessä kuin kuvatessakin - mut myös pieni pelko henkilön kuvaustaidoista vilahtaa nopeasti mielessä. Osaako se? Tietääkö se varmasti mistä kulmasta ottaa? Ei kukaan kaveri, kumppani tai sisarus osaa näitä asioita ellei opiskele valokuvausta tai ole valokuvaaja ammatiltaan. Mutta kannattaa muistaa ettei aina edes valokuvaajaksi opiskellut osaa hommaansa. Isosiskoni on naimisissa ja hänen hääseremoniansa järjsetettiin jahdilla. Mulla oli hiukset auki siellä ja totta kai siellä kannella tuuli ja kuvissa mun hiukset lentävät joka suuntaan.

Vaikka itse onkin se kuvattava niin täytyy sen poseeraamisen lisäksi myös itse varmistaa että kuvakulma on oikea, tausta on hyvä ja että se tukka pysyy kurissa. Oon aina ottanu itsestään selvyytenä sen että kuka tahansa oli valokuvaajana hän osaisi hommansa tai ainakin tajuaisi sanoa jos jokin olisi vinossa. Studiossa kuvaaminen on eri juttu, kun siellä on muita huolehtimassa valaistuksesta ja tehosteista sun muusta, mutta kadulla kuvaksissä olette vain sinä ja kuvaaja. Ellet sitten ole supermalli kuvaamassa Vougen sivuille sisältöä. 

Nahkatakki mummilta / Toppi Gina Tricot / Farkut New Yorker / Lenkkarit H&M

Vieläkin mulla on hiukan vaikeuksia pyytää jotakuta ottaa musta kuvia ihan blogia varten. Mietin koko ajan miten saisin otettua itsestäni kuvia ilman ketään, mut eihän se ole oikeasti noloa kysyä. Eikä myöskään ole noloa seistä kadulla kuvattavana. Oon huomannu ettei monia oikeasti kiinnosta. Näitäkin kuvia otettaessa ihmiset kävelivät ohitsemme sanomatta mitään. Helsingin keskustan arkkitehtuuri on niin kaunista että rakennuksista on pakko saada kuvia ja pieni himo asukuvien ottamisesta ei voi olla syttymättä. Kuvaamista helpottaa myös todella paljon se jos kuvien ottaja on sellainen jonka seurassa tuntee itsensä rennoksi. Lauantaina oli helppo ottaa kuvia kun hassuteltiin kavereiden kanssa suurin osa kuvien otto ajasta.

Poseeraaminen on myös hankala juttu mulle. Tahdon mielelläni tietää miltä näytän kun otan jonkun asennon ja "mallina" se on hiukan hankalaa. Oon huomannu että peilin edessä harjoiteleminen auttaa paljon. Kuulostaa todella typerltä tiedän. Siinä kuitenkin näkee mikä asento omasta mielestä näyttää hyvältä. Kukaan ei muutenkaan paremmin tunne omaa kehoasi kuin sinä ja osaat sanoa mikä korostaa tarpeeksi ja likaa jotain kehon osaasi. Itselläni ei ole kokovartalopeiliä, mutta harjoittelen vähän väliä kasvojen ilmeitä käsipeilin tai puhelimen avulla selfietä ottaessani. Poseeraamistakin kannattaa harjoitella. Aina löytyy uusia tapoja korostaa niin omia kasvon piirteitä, vartaloa kuin myös vaatetta joka on päällä.

Pidätkö itse kameran edessä olemisesta vai viihdytkö paremmin sen takana?

xoxo

Paula