TOIMITTAJASTA KAMPAAJAKSI

Blogia on tultu pidettyä yli vuosi pystyssä ja te jotka olette olleet alusta asti lukijoita tiedätte, että lukiosta suoraan pääsin opsikelemaan hiusalaa. Tämä ei ollut kuitenkaan ala, josta olen haaveillut vaippaikäisestä asti tai edes sellainen ammatti johon olisin koskaan ajatellut päätyväni.

Lapsuuden haaveita.

Isäni ei koskaan tehnyt töitä, isäpuoleni puolestaan teki luovaa työtä ja äitini oli kouluavustajana. Vanhemmat tai isäpuoli eivät koskaan laittaneet suuria paineita koulun käynnistä minun tai veljeni harteille. Tästä olen kiitollinen. En ollut kympin oppilas enkä oikeastaan tahtonutkaan koskaan olla. Ala-asteella urahaaveita oli laulaja, tanssija ja näyttelijä. Niihin en siis nähnyt hyvien numeroiden tarvetta. Yläasteella haaveiksi syttyi journalismi lapsuuden ystäväni vanhempien kautta, jotka molemmat ovat toimittajia ja se sai minut hakemaan medialinjalle lukioon. Johon sitten pääsin.  Olisin tahtonut myös päästä opiskelemaan lukiossa paremmin kirjallisuutta. Lukiossa puolestaan haaveilin radiotoimittajan urasta ja harkitsin teatterikorkeakoulua.

Ensimmäisiä työkokemuksia.

Olen ollut myyntitöissä todella paljon. Olin puhelinmyyjänä kaksi viikkoa kesästäni vuonna 2013 ja samaisena kesänä myös silloin tällöin marjoja myymässä Helsingin kauppatorilla, että vuonna 2016 olin puolivuotta kaupan kassalla. Ensimmäinen työni oli kuitenkin lehtien jakelu kesätyönä. Se oli raskasta, tylsää ja sotkuisaa puuhaa. Lehtiä jäi aina yli ja ne piti itse "lajitella". Kaupan kassalla työskentely oli kaiketi mielenkiintoisinta ja puhelinmyynti puolestaan inhottavinta. En suosittele sitä kenellekään, joka on kiltti luonteeltaan edes pikkuisenkaan.

Käännekohta.

Vuonna 2016 tammikuussa aloin potemaan hyvin pahaa masennusta ja vietin enemmän aikaa töissä kuin koulussa. Tähän uskon vaikuttaneen ehkäisypillerit, joita aloin silloin käyttämään. Helppoa tästä teki myös sen, että koulua ei ollut paljoa jäljellä, sillä minun olisi pitänyt valmistua sinä vuonna ja vain kirjoitukset olivat edessä. Jotain kuitenkin tapahtui siinä välillä. Sairastuin ruotsin ja maantiedon kokeiden aikana ja tämän vuoksi opintoni pidentyivät vuodella. Masennuin enemmän. Tunsin itseni epäonnistuneeksi ja katkaisin kaikki siteeni ystäviini.

Syksyllä 2016 alkoi sitten neljäs vuoteni ja tunsin itseni hiukan paremmaksi, mutta silti häpeä oli suuri. Aikaisemmin kaikki oli mennyt hyvin koulun suhteen, vaikka opiskelut eivät olleet tuntuneet oikealta. Minulle oli syntynyt ensimmäsin vuoden jälkeen epäilys, ettei lukio ole minun paikkani. Olin kuitenkin jatkanut opiskelua, vaikka vihasin koko touhua. Jatkoin, koska yhteiskunnan puolesta tuli paineet; lukio on pakko käydä, jos elämässä tahtoo menestyä. Onneksi neljäs vuosi ei ollut niin työn täyteistä. Sain miettiä rauhassa, mitä haluaisin elämältä. Tiesin, ettei siihen kuuluisi pänttääminen.

Hakemusta kehiin!

Idea hiusalalla opiskelusta oli muhinut mielessäni siitä asti, kun olin alkanut seuraamaan Henry Harjusolaa somessa. Kiinnostukseni kauneteen oli herännyt hänen myötään ja halusin enemmän meikata sekä tietää hiuksista. Äitini on yhdeltä ammatiltaan kampaaja ja hänen kanssaan tuli asiasta juteltua paljon. Sitten päätin, että haen alalle! Juttelin asiasta lukioni opinto-ohjaajani kanssa. Hän kehotti hakemaan lukiotodistuksella ja sanoi, että varmasti pääsisin koska minulla on kuvaamataito niin hyvä. Yläasteella olin ollut kuvisluokalla ja lukiossa otin kaikki mahdolliset kuvaamataidon kurssit. Joita oli siis yhteensä 16.

Intohimoa.
Tämä ala on minulle suuri yllätys, sillä en koskaan harkinnut tätä enkä edes koskaan teinivuosinani välittänyt laittautumisesta. Meikkaaminen oli typerää ja hiusten laitto turhaa. Nykyään puolestaan ajatus on aivan toinen. Meikkaamisella pystyn ilmaisemaan itseäni jollain tasolla ja hiukset vain korostavat enemmän kasvojeni piirteitä sekä persoonaani. Koulu tekee kaikesta typerän oloista, mutta Pesulassa työskentelyn jälkeen olen tajunnut tämän olevan minun alani. Olen aina rakastanut tehdä asioita käsilläni ja kampauksia tehdessä ainakin saa tehdä sellaista pientä näperrystä. On myös ihanaa kun saan työlläni jonkun toisen tuntemaan itsensä kauniiksi. Olen myös sitä mieltä, että kampaamokokemuksen kuuluu olla miellyttävä, joten rentoutuminen kuuluu asiaan.

Vielä kaipaan todella paljon kädellistä harjoitusta viimeistelyissä, mutta olen oppinut nopeutta sekä etsimään tietoa tuotteista. Jopa myös asiakaspalveni on parantunut. Lähden siis toiseen vuoteen paljon paremmin mielin opisekelemaan. Innostusta on myös paljon, sillä minulla alkaa värjäysopinnot, joka on kuitenkin Suomessa se ns. halutuin juttu.

   Oletko itse päätynyt sellaiseen ammattiin, jota et koskaan ajatellut valitsevasi?

Lue myös: KAMPAAJA VAI PARTURI?